6/07/2014

Esittelyssä: Villa Idur


Villa Idur löytyy osoitteesta:




BLOGGAUS

Koska aloitit bloggaamisen ja miksi? 

- Kun kaupat saaritilasta oli sinetöity vajaa kaksi vuotta sitten, päätin siltä seisomalta aloittaa blogin. Tiesin, että taival Idurin kunnostuksen parissa tulisi olemaan pitkä ja antoisa, mutta myös tuskainen; tähän projektiin tulisi sisältymään kaikenlaista! Siksi ajattelin, että itseäni varten olisi hyvä tallentaa pienetkin kehitysaskeleet. Blogiin kun arkistoituvat päivämäärineen sekä kuvat että ajatukset.

Mielessä pilkahti tuolloin myös ajatus, että ränsistyneen kalastajatilan palauttaminen jälleen idylliseksi saaristolaismiljööksi saattaisi kiinnostaa muitakin. Suurempia tavoitteita tai odotuksia blogin suosiosta minulla ei kylläkään ollut.


Mitä blogistasi löytyy? 

- Villa Idur on entisöintiblogi, mutta ei vain sitä. Rakennamme miljöötä, emme yhtä taloa. Näin ollen saaristo, lifestyle, merellinen kulttuurimaisema, vanhojen kalusteiden kunnostus ja tilan eri rakennusten sisustaminen ovat tärkeitä aiheita minulle.

Toivon voivani välittää saaristolaistunnelmaa ja siihen liittyvää yksinkertaista elämänmuotoa, jota aiemmin olemme toteuttaneet veneilemällä. Nyt elämämme kulminoituu tähän tilaan. Näin kesäisin mukaan putkahtaa myös jokunen kirjoitus lammasfarmauksesta.


Parasta bloggaamisessa on?

- Villa Idur -tila on yksi merkittävimpiä sisältöjä elämässäni. Blogin kautta voin työstää ja jäsentää itselleni tärkeitä asioita ja elämäntyyliä. Blogi auttaa oivaltamaan, kuinka onnekas olen. Vuorovaikutus ja asioiden jakaminen samanhenkisten lukijoiden kanssa on tämän ohella muodostunut todella tärkeäksi.


Bloggausurasi tähänastinen kohokohta on? 

- Lukijoiden ilmaantuminen. En alussa ajatellut, että blogillani voisi joskus olla 200 rekisteröitynyttä  lukijaa. Lukijoilta tuleva tsemppi on uskomaton voimavara.


Millainen visio sinulla on blogisi suhteen? 

- En varta vasten kehitä blogia, se kehittyy orgaanisesti oman työmme edetessä tai oman ajatteluni muuttuessa. Olen tosin alusta asti ylläpitänyt tiettyjä periaatteita. Kerrottavaa ja rönsyiltävää olisi usein vaikka kuinka paljon, mutta tykkään “toimittaa” postaukset siten, että valitsen kulloinkin yksittäisille päivityksille punaisen langan – asian – johon kerralla keskityn.


Suosikkiaiheitasi ovat?

- Itse miljöön lisäksi sanoisin, että huonekalujen kunnostus, pienet etenemiset remontissa, sisustaminen sekä kivat, alkuperäisen näköiset yksityiskohdat, jotka liittyvät kalastustilaan.





SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI

Millaisesta kodista / kodeista bloggaat?

- Kerron melko tasaisesti kaikista tilamme rakennuksista, joita on kaikkiaan seitsemän. Rakennukset ovat 1910- ja -20-luvuilta. Kaikilla niillä on oma luonteensa ja sisustan niitä sen mukaan.

Päätalon entisöinti on vasta alkutekijöissään, samoin veden päällä lepäävän venevajan. Nämä tulevat olemaan tärkeimpiä kirjoitusaiheitani tulevaisuudessa, kun taas tähän asti eniten esillä olleita rakennuksia ovat olleet asuttamamme rantamökki, sauna ja kesäkeittiöni.

Pidän siitä ajatuksesta, että voimme fiiliksen mukaan viettää aikaa joko päätalon valoisalla ja piirun verran fiinimmällä kuistilla taikka istua iltaa kamiinan lämmössä karussa rantamökissä. Myös pihapiirin ylläpito ja lampaat, jotka maisemoivat niittyä, kuuluvat kokonaiskuvaan!


Mottosi sisustuksessa?

- Luonteikkuus ja laatu syntyvät aidoista materiaaleista ja niiden yhdistelystä. Luonnonmateriaalit ovat kestäviä ja ilmeikkäitä. Ajan kerroksellisuus saa näkyä. Oma nykyaikamme saa mieluusti myös tulla esiin, mutta sopusoinnussa vanhan kanssa. Emme pelkästään ennallista, vaan teemme tilasta kokonaisuutta itseämme varten alkuperäisyyttä kunnioittaen.


Suurin ahaa-elämyksesi sisustamisen suhteen? 

- Tärkein oivallus on, että sisustaa paikkaan sopivalla tavalla. Saaristolaisessa miljöössä voi paikoin leikitellä pirteiden värien kanssa, mutta oleellista on, että kokonaisuus säilyy yksinkertaisena. Värien rinnalla näkyvät ajan patinoittamat, raa'at pinnat.


Millainen oma tyylisi on?

- Paikkamme ei ole ylellinen ja romanttinen pitsihuvila, vaan elinkeinotila vaativissa olosuhteissa – parhaimmillaan sellaisena kaunis, mutta koruton. Turhaa tavaraa vältän viimeiseen asti. Jäljelle jää vain se, mikä on oleellista.

Tyyliperiaatteeni on, että tyyli ei vaihdu sesonkien tai vuosien vieriessä. Kun hankin huonekalun tai tekstiilin, se on paikkaansa sopiva vielä kymmenenkin vuoden päästä. Pidän melkein mistä tahansa raikkaasta väristä yhdistettynä luonnonmateriaalien sävyihin, jotka useimmiten liikkuvat harmaa-ruskea -akselilla.


Mistä kalusteesta et luopuisi mistään hinnasta?

- Lempiasiat kotimme sisustuksessa ovat taideteoksia, vintage-lamppuja tai peilejä, joista en haluaisi koskaan luopua. Villa Iduriin en näitä tuo, vaan pyrin löytämään omat erityiset “helmet”, jotka sopivat juuri sinne.

Tietenkin tilalta löytyneet alkuperäiset kalusteet ovat vain ja ainoastaan sinne kuuluvia, joten niitä vaalin. Nekin ovat eri ajoilta, joten käyttötarkoituksen mukaan kokonaisuus voi sisältää viitteitä monelta eri vuosikymmeneltä. 






TOISTEN BLOGIT JA TERVEISET

Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia?

- Pidän eri blogeissa kovin eri asioista, joten yksittäisten nostaminen ylitse muiden tuntuu hirmu vaikealta! Pidän jostain blogista siksi, että se on persoonallinen ja täysin erilainen kuin oma blogini. Suoraa esikuvaa ei oikein voi olla, kun omat valinnat nousevat niin omasta tyylistä, tavasta ja tekemisistä. Hyvä kai näin!


Haluatko sanoa jotain muuta?

- Sisustettavaan paikkaan pitää tutustua kunnolla, jotta sisäistää sen luonteen. Pitää hyväksyä, että hetken mielijohteet ja muissa blogeissa tai lehdissä nähdyt kivat ratkaisut eivät välttämättä istu omaan paikkaan. Valitettavasti joskus jonkun ihanankin idean joutuu hylkäämään.

Lukijoilleni lähetän paljon terveisiä ja isot kiitokset mukanaolosta! Aloittelevia bloggareita kannustan olemaan mahdollisimman omaperäisiä. Se kiinnostaa lukijoita – ainakin minua.



- - - - - - -


 * Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat: Villa Idur / Pilvi










4/14/2014

Esittelyssä: Mustikkamäki



Mustikkamäki löytyy osoitteesta:
http://mustikkamaki.blogspot.fi








BLOGGAUS


Koska aloitit bloggaamisen ja mitä blogistasi löytyy? 

- Aloitin bloggaamisen 28.4 2008, kohta vietetään siis blogini kuusivuotispäivää. Blogini on sopiva sekametelisoppa sisustamista, DIY -juttuja, leivontaa, puutarhaa ja pihaa. Toisinaan kurkistetaan myös vaatekaappiini.


Parasta bloggaamisessa on...

- Virtuaalinen tuki ja ystävyys muilta bloggaajilta. Olen myös saanut oikeita ystäviä blogimaailman kautta. On kiva antaa vinkkejä ja ideoita muille ja saada palautetta kivoista DIY -vinkeistä. Saan myös itse paljon iloa ja inspiraatiota muiden blogeista.


Bloggausurasi tähänastinen kohokohta on? 

- Iloinen yllätys oli viime kesäinen Cisionin listaus vuoden puutarhablogiksi. Kategoria hieman hämmästytti, koska blogini ei ole pelkkä puutarhablogi vaan enemmänkin sisustuspainotteinen lifestyleblogi. Toki blogiini kuuluvat myös pihahommat olennaisesti. Myös erilaisten lehtien huomioinnit tuntuvat kivalta. Ne antavat bloggaamiseen uutta potkua ja tunnetta siitä, että on onnistunut tässä hommassa ihan hyvin.



Millainen visio sinulla on blogisi suhteen? 

- Menen eteenpäin aivan fiilispohjalta ja teen tätä niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä. Tähän hommaan pitää olla jonkinlainen palo. Jos bloggaaminen alkaa maistua pakkopullalta, niin silloin se ei ole enää kivaa.








KOTI, SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI

Millaisesta kodista bloggaat? 

- Asumme Mustikkamäellä, itäisessä Suomessa. Kotimme on kaksikerroksinen perinnemallinen sininen puutalo, jonka rakensimme vuonna 2000. Minullahan on aina jonkilainen remppa- tai muutosjuttu meneillään. Kotimme pinnat olen jo kertaalleen vaihtanut sekä kaatanut yhden väliseinän.

Keväisin ja kesäisin elämä painottuu aika paljon pihaan, jossa oleilemme niin paljon kuin mahdollista. Ruokailemme kesäkeittiössä ja vietämme aikaa muuten vain seurustellen. Kesä on Suomessa niin lyhyt, että siitä pitää ottaa kaikki ilo irti ja nauttia mahdollisimman paljon. Luonnollisesti kesäaikaan myös blogipostaukset koskevat usein pihajuttuja.


Mottosi sisustuksessa?

- Sisustuksessa varmaan se rakkain juttu ja oma "punainen lankani" ovat vaaleat pinnat ja neutraalit värit.


Jos, niin miten oma tyylisi on muuttunut vuosien varrella?

- Kotimme sisustus on vuosien saatossa muuttunut useaan kertaan. Rakennusaikana pidin enemmän väreistä, meillä oli paljon sinistä, roosaa ja keltaista. Sittemmin ihastuin vaaleisiin tanskalaistyyppisiin sisustuksiin ja aloitin kotimme vaalennusprojektin.

Vaaleastakin on jo hiukan menty eteenpäin. Väripalettiin on tullut valkoisen lisäksi beigen sävyjä ja harmaata. Myös musta viehättää värinä. Mustan osuus lisääntyy etenkin syksyisin ja talvella. Keväällä musta taas hieman väistyy vaaleampien värien vallatessa kodin.

Maalaisromanttinen sisustussälä on saanut kodistamme lähteä. Ripaus romanttisuutta voi olla, mutta  ylenpalttinen maalaisromanttisuus ei ole enää se minua viehättävä juttu.

Mielestäni kotimme on nyt selkeämpi, ja pidämme nykyisestä tyylistä itsekin huomattavasti enemmän.


Mistä kalusteesta et luopuisi mistään hinnasta?

- En ole tavaraan kiintyvää tyyppiä. Olen aika vaihtelunhaluinen ja monet huonekalut on vuosien varrella kierrätetty ystäville. Myös monta ystävieni huonekalua esinettä on saanut meiltä uuden kodin.

Ehkä ainoa juttu, joka tulee heti mieleeni on vanha kaappi. Olen saanut sen nuorena vanhemmiltani ja se on minulle "The Kaappi". Siitä en luovu. Kiipeilimme pienenä sisareni kanssa kaapin hyllyillä ja kaappi tuntui silloin valtavan suurelta, mitä se ei tietenkään näin aikuisen silmin katsottuna ole.






TOISTEN BLOGIT


Onko sinulla bloggariesikuvia?


- Esikuvikseni voisin ehkä mainita seuraamani Tanskalaiset blogit. Mielestäni blogien fiilis on aivan mieletön. Tanskassa osataan sisustamisen taito; simppeliä, rentoa ja niin kaunista. Ulkomaiset suosikkini löytyvät blogini bannerista.


Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia? 

Ihania blogeja löytyy niin paljon, mutta joitain suosikkejani olen listannut tänne: http://mustikkamensuosikit.blogspot.fi/


Haluatko sanoa jotain muuta?

- Kiitän kauniisti blogini lukijoita tästä ihanasta kuusivuotisesta matkasta. Ilman teitä ei olisi Mustikkamäki -blogiakaan. Kiitos siitä, että olette viihtyneet seuranani nämä vuodet, tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin.


- - - - - - -


 * Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat ovat Mustikkamäki -blogista


  






4/06/2014

Esittelyssä: Meidän harmoniaa


Meidän harmoniaa löytyy osoitteesta:

http://miimman.blogspot.fi





BLOGGAUS



Miten kaikki alkoi ja koska?

- Kaikki alkoi hetken mielijohteesta marraskuussa 2012. Olin seurannut aikaisemmin vain ystäväni askartelublogia enkä tiennyt blogimaailmasta oikeastaan mitään. Halusin kirjoittaa itselleni päiväkirjaa kodin ja elämäni muutoksista.


Mitä blogistasi löytyy? 

- Pääasiassa bloggaan sisustamisesta, tuunauksistani ja ideoiden toteuttamisesta. Ajoittain jaan myös ajatuksiani arjesta ja ihmisenä kasvamisesta. Aluksi kirjoitin eri nimimerkeillä, mutta olen onnellinen siitä, että rohkaistuin ja olen jopa julkaissut muutaman kuvan itsestäni.


Parasta bloggaamisessa on...

- Uudet ystävät. En olisi voinut kuvitella, miten paljon hyviä ystäviä blogin kautta voi saada. Tärkeää on myös muista blogeista saadut ideat ja kannustus. Bloggaamisen myötä on syntynyt upeita kontakteja, tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Bloggaaminen antaa minulle todella paljon ja olen jäänytkin siihen koukkuun.


Bloggausurasi tähänastinen kohokohta on?

- Bloggaus on tuonut niin paljon uutta ja ihanaa tulleessaan, kuten Indiedays Inspirationiin pääsy, sekä pääsy Kotona Hangossa -sivustolle, jonka myötä pääsin myös YLEn uutisiin. Parasta ovat ihmiset, joihin ole saanut tutustua blogini myötä. Minulle on myös herännyt ajatus, että ehkä sisustusharrastus voisi muuttua ammatiksi. Kaikki kannustavat kommentit ovat minulle kohokohtia.


Miten aiot blogiasi kehittää ja millainen visio sinulla on blogisi suhteen?

- Kun aloitin bloggauksen en omistanut kameraa vaan kuvasin kännykällä. Valokuvauksesta on tullut minulle erittäin tärkeä harrastus. Haluan kehittyä valokuvaajana ja toivon, että jonain päivänä blogini täyttyy tyylikkäistä ja laadukkaista kuvista. Haluasin myös rohkeammin julkaista ajatuksiani ja mietteitäni. Toivon myös, että voisin jakaa ideoita ja inspiraatiota muille.






KOTI, SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI


Millaisesta kodista bloggaat? 

- Bloggaan 1998 valmistuneessa rivitaloasunnossa Hangossa. Meillä on kahdessa kerroksessa tilaa 132 neliötä; 5h+k+2kph+s. Kotimme muuttuu koko ajan pienellä budjetilla remontoiden ja omia ideoita toteuttaen.


Mottosi sisustuksessa ja elämässä?

- Elä tässä hetkessä.


Suurin ahaa-elämyksesi sisustamisen suhteen?

- Sisustaminen on ollut intohimoni pienestä tytöstä lähtien. Suurin ahaa-elämys on ollut se, että minun pitää luottaa omaan visiooni ja omaan makuuni. Tarvitsen tietynlaisen ympäristön itselleni. Se mitä toisella ihailen, ei välttämättä sovi minulle. Kaipaan ympärilleni harmoniaa.


Millainen oma tyylisi on?

- En ole koskaan ajatellut, että minulla on jokin tietty tyyli. Yleensä huonekalut päätyvät meille vahingossa ja niitä muokkaillen sovitan ne meille sopiviksi. Tyylini taitaa kuitenkin olla vaalea ja yksinkertainen, höystettynä mustalla ja puulla. Tyyliini kuuluvat kiiltävä, kulunut, vanha ja uusi. Sisustustani määrittelee myös Fengshui, mihin vahvasti uskon.

Lisää tietoa Fengshuista löytyy mm. Suomen Fengshui ry:n sivuilta: http://www.fengshui.fi


Jos, niin miten oma tyylisi on muuttunut vuosien varrella?

Tyylini on muuttunut paljon yksinkertaisemmaksi ja vaaleammaksi. Olen tullut rohkeammaksi omille ideoilleni ja visioille. Keltaiset kukkatapetit vaihtuivat valkoiseen, karsin kaiken ylimääräisen ja ostan kotiini harkiten uutta. Jokunen vuosi sitten tein suuren raivauksen ja jätin kotiin vain ne esineet, mistä todella pidän.





TOISTEN BLOGIT


Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia? 

- Seuraan paljon ulkomaalaisia blogeja. Ihailen tyylikkäitä ulkoasuja ja laadukkaita kuvia.

Blogini sivupalkissa on lista suosikkiblogeistani, joita seuraan hyvin aktiivisesti. Ihailen suosikkieni  kirjoitustyylejä ja bloggaajien tapaa ilmaista rokeasti itseään ja tunteitaan.


Haluatko sanoa jotain muuta?

- Kiitos Tarja, ihana idea kerätä sisustusblogeja esille.


- - - - - - -

 * Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat ovat Meidän harmoniaa -blogin









3/31/2014

Esittelyssä: Projekti Verkaranta


Projekti Verkaranta löytyy osoitteesta:

http://dreamtomorrow-livetoday.blogspot.fi




BLOGGAUS


Miten kaikki alkoi ja koska?

- Aloitin loppukesästä  2012 muutamalla postauksella ja äärimmäisen pitkillä tauoilla. Muutettuamme vihdoin uuteen kotiin joulukuussa 2012, aloin päivittää blogia ahkerammin. Remonttipäiväkirjasta alkoi tulla itselleni tärkeä osa kodin tekemistä ja sitä se on edelleen, vaikka suurimmat remontit on jo tehty. Tosin tässä taloudessa äskeisen ääneen sanominen taitaa olla vaarallista, sillä uusia projekteja tuntuu pulppuavan melkoisella tahdilla.

Loppusyksyllä 2013 mieheni kirjoitti ensimmäisen tekstin blogiimme. Silloin tällöin saamme siis lukea asioista myös miehisen näkökulman.


Mitä blogistasi löytyy? 

- Sisustusta, remontointia, tuunausta, elämää, arkea ja ihan kaikkea siltä väliltä. Pieni sekametelisoppa pitää sisällään erilaisia tunnetiloja, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat julkaisemisen arvoisilta. Pääosin kuitenkin keskitymme blogissamme kotiimme.


Parasta bloggaamisessa on...

- Inspiroituminen, itsensä ilmaisu, uuden oppiminen, verkostoituminen ja samanhenkisten ihmisten löytäminen.


Bloggausurasi tähänastinen kohokohta on? 

- Blogi on poikinut monia upeita asioita arkeemme, kuten Indiedays Inspiration -portaaliin kutsutuksi tuleminen. Sen johdosta olen saanut tutustua uusiin ihmisiin ja oppinut melkoisen määrän asioita bloggaamisesta, joita en aiemmin osannut edes ajatella.


Miten aiot blogiasi kehittää, millainen visio sinulla on blogisi suhteen? 

- Visio kulkee käsi kädessä nykyhetken kanssa. Alunperin tarkoitus oli keskittyä vain kotiimme ja pitää yksityisyyden raja todella korkealla. Jossakin vaiheessa olen huomannut lipsuvani tästä periaatteesta, eikä se olekaan ollut niin pelottavaa, kuin kuvittelin. Yhtäkkiä huomaan käsitteleväni itselleni tärkeitä aiheita ja kertovani omia ajatuksiani blogissani. Olen nostanut sellaisia aiheita esiin, joita en kuuna päivänä ajatellut julkisesti sanovani.

Erityisesti toivomme blogimme kehittyvän valokuvauksen suhteen ja muut kehityskohteet, visiot ja ideat tulevat sitä mukaa, kun siltä tuntuu.


Suosikkiaiheitasi ovat? 

- Postaukset muutoskohteista. Ne jäävät myös itselleni mieleen. On mukava palata lukemaan työvaiheista ja katsomaan ennen ja jälkeen kuvia. Valitettavasti joka kuukausi ei muutoskohteita ole tarjolla, sillä oman kodin neliötkin ovat rajalliset. Muutoskohteista jää kuitenkin itsellemme aina suuri onnistumisen tunne ja niitä onnistumisen hetkiä on ilo jakaa myös muille.





KOTI, SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI 


Millaisesta kodista bloggaat?

- Asumme 124 neliöisessä loft-asunnossa Littoisten vanhassa verkatehtaassa. Viiden metrin huonekorkeus tekee kerrostalokodistakin suuren tuntuisen ja meillä on juuri sopivasti tilaa kolmelle perheenjäsenellemme. Kahdesta tasosta löytyy ääretön määrä valoa ja avaruutta. Se on juuri sitä, mitä me kodiltamme toivomme. Pintaremonttia olemme tehneet puolisentoista vuotta ja valmiita emme taida olla koskaan.

Asuinalueemme on täydellinen. Kaikki palvelut löytyvät kävelymatkan etäisyydeltä, mutta silti esimerkiksi sadan metrin päässä oleva järvi ja paikka soutuveneelle tuo kaivattua rauhaa ja luontoa lähelle. Takapihaltamme avautuu metsää ja luontoa ja varsinkin keväisin pitkät metsälenkit koirien kanssa tuntuvat jopa luksukselta, kun ei tarvitse erikseen lähteä metsää etsimään.


Mottosi sisustuksessa ja / tai elämässä? 

- Kaikki, mitä osataan, tehdään itse. Jos emme osaa jotain, opettelemme. Kun kaksi amatööriä laitetaan yhteen, ei voi millään välttyä uusien asioiden oppimiselta, kokeilemisen arvoisilta ideoilta ja joskus myös hutilyönneiltä.


Suurin ahaa-elämyksesi sisustamisen suhteen?

- Kaikkea kannattaa kokeilla. Vain sillä on merkitystä, mikä toimii omassa arjessa ja miellyttää silmää, kun aamulla heräät. Kaiken ei tarvitse olla uutta ja hienoa, vaan koti tehdään sydämellä, ei katalogeista valitsemalla. Pienien asioiden merkitys on vuosien varrella korostunut. Mielestämme yksityiskohtien hiominen tekee kodista asutun ja omannäköisen.


Millainen oma tyylisi on? 

- On pakko todeta, että kotimme on melko väritön, vaikkei kuitenkaan mielestäni tylsä. Valkoinen, musta ja ruskea ovat pohjana muulle sisustukselle, jota on helppo muokata mielialan ja vaikkapa vuodenajan mukaan.

Meillä on paljon itse tehtyä ja erityisen rakkaita esineitä. Tavoitteena on ollut tuoda uusi ja vanha yhteen ja luoda niistä selkeä linja. Joitakin asioita vielä muuttaisimme kodissamme, mutta kaikkea ei ole ollut mahdollista tehdä tai hankkia heti. Asunnosta on pikkuhiljaa  kuitenkin tullut meidän näköisemme koti, jossa on kerroksellisuutta ja persoonallisia ratkaisuja.


Jos, niin miten oma tyylisi on muuttunut vuosien varrella? 

- Aikanaan en ole osannut arvostaa niitä asioita, joita juuri nyt pidän erityisen tärkeinä. Nämä asiat ovat vanhan arvostaminen ja tunnetilojen tuominen kotiin. Haluamme kulkea kodissamme niin, että voimme samalla miettiä tarinoita esineiden ja kalusteratkaisuiden takana. Se tekee kodista henkilökohtaisen.

Pelkkä uusi ja kiiltävä ei houkuttele, vaikka aikanaan olemme kumpikin niin saattaneet ajatella. Pikkuhiljaa ajatusmaailma ja oma tyyli on alkanut hahmottua ja kotiin on löytynyt enemmän muistoja kuin koskaan olisimme voineet kuvitellakaan omistavamme.






TOISTEN BLOGIT


Onko sinulla bloggariesikuvia?

- Moniakin, mm. RAW design blogVilla H Modernisti Kodikas ja Piipadoo.


Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia?

- Meidän Harmoniaa, IMAGE black and white, Valkoinen Soihtu ja monia, monia muita. Kaikki omat suosikkini löytyvätkin blogin oikeasta sivulaidasta.

Pidän siitä, että blogista huokuu bloggaajan persoona. Teksti on tullut minulle yhä tärkeämmäksi osaksi kuvien lisäksi. Pidän siitä tunteesta, kun saan syventyä kauniiden kuvien ja mielenkiintoisen tekstin vietäväksi. Näistä blogeista löytyy tätä kaikkea.


---


 * Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat ovat Projekti Verkaranta -blogin








Esittelyssä: Koti kaupungin laidalla


Koti kaupungin laidalla -blogi löytyy osoitteesta




BLOGGAUS 


Miten kaikki alkoi? 

- Kaikki alkoi siitä, kun eksyin netissä yhä useammin eri blogeihin ja päätin koittaa, josko sitä itsekin osaisi. Aloitin bloggaamisen syksyllä 2011, jonka jälkeen tuli yli puolen vuoden tauko. Oikein kunnolla innostuin keväällä 2012. Varsinaisesti blogini viettää kaksivuotissynttäreitä ensi toukokuussa. 


Mitä blogistasi löytyy? 

- Pääasiassa sisustukseen liittyviä aiheita, jotka auttamattomasti rönsyilevät muihin mukaviin elämän osa-alueisiin. Valokuvaus on harrastuksena vienyt mennessään, ja sen aistii blogissani. Kaikki kuvani ovat jo pidemmän aikaa olleet itse ottamiani. En mielelläni postaile lehtien nettisivuilta muiden ottamia sisustuskuvia. Haluan, että blogini on minun näköiseni.

Perhemme jälkikasvua ei blogissani juuri näy, koska haluan kunnioittaa heidän toiveitaan.


Parasta bloggaamisessa on...

- Uudet, ihanat blogituttavuudet ja -ystävät, sekä kanssakäyminen ja vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Valokuvatessa on aivan ihanaa nähdä arjen kauneutta kameran etsimen läpi.


Bloggausurasi tähänastinen kohokohta on? 

- Mieltä kohottavinta on se, että lukijamääräni on koko ajan pienessä kasvussa. Blogilistan kymmenistä tuhansista blogeista olen tällä hetkellä jo sijalla 530. Se, että oma blogi on kiinnostava ja lukijoita tulee koko ajan lisää, on aivan parasta. Kiitos siitä kaikille blogini seuraajille.


Mitkä ovat suosikkiaiheitasi? 

- Sisustus ja kaikki siihen liittyvä; käsityöt, do-it-yourself -jutut, sekä valokuvaus. 





KOTI, SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI


Millaisesta kodista bloggaat?

- Bloggailen pääasiassa omasta kodista. Rakennutimme talomme viitisen vuotta sitten. Halusin ehdottomasti meille kivitalon rapattuine ja maalattuine seinineen. Kerroksia on kolme ja ruutuikkunoita toistakymmentä. Huoneita ja vaatehuoneita on tarpeeksi, vähintään yksi perheen jokaiselle asukille. Joskus blogissani toki vilahtaa ystävättärienikin kauniita koteja.


Mottosi sisustuksessa ja elämässä?

Sisusta kotisi sellaisilla tavaroilla, joista todella pidät.
Anna hyvän kiertää.


Suurin ahaa-elämyksesi sisustamisen suhteen? 

- Kaiken ei tarvitse olla sävy-sävyyn ja "matching pairs". Sisustukseen saa pientä twistiä rikkomalla rajoja ja yhdistelemällä toisistaan poikkeavia elementtejä.


Millainen oma tyylisi on?

- Pidän klassisista asioista yhdistettynä tiettyyn rouheuteen, avonaisista tiloista, isoista ruutu-ikkunoista, aidoista matoista, isoista ja koristeellisista peileistä, kalkituista seinistä, vanhasta tiilestä, puusta ja metallista, kristallikruunuista, kuluneista ja elämää nähneistä tavaroista, kiiltävästä kromista ja ruostuneista myrskylyhdyistä. Söpöstelyä meillä ei juurikaan näy, sillä ennen kaikkea pidän isosta ja näyttävästä.

Kotimme värit ovat valkoinen, musta, muta, ruskea ja beige. Kotimme väreihin on helppo yhdistää pinkkiä, kun tulee sen aika, tai turkoosia, jos se alkaa viehättämään. Kirkkaita lego-värejä meillä ei ole, eikä varmaan koskaan tulekaan.


Jos, niin miten oma tyylisi on muuttunut vuosien varrella?

- Tyylini on muuttunut yltiöpäisen romanttisesta enemmän maskuliinis-romanttiseen ja sen myötä hieman selkeämpään suuntaan.






TOISTEN BLOGIT 


Onko sinulla bloggariesikuvia? 

- Helt Enkelt (http://heltenkelt.elsasentourage.se) on ensimmäisiä blogeja, joita aloin seuraamaan. Pidän edelleen Anna-Malinin tyylistä ja hänen blogistaan. 


Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia?

- Voi, niitä on paljon, ja päivitän blogini sivupalkkia aina sen mukaan, kun löydän jotain ihanaa blogistaniasta. Sieltä löytyvät siis minun suosikkini. 


Haluatko sanoa jotain muuta?

Kiitokset ihanalle Tarjalle näistä haastatteluista ja blogiesittelyistä. Koskaan ei tiedä, mitä ihanaa täällä tulee vastaan.


---


* Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat ovat Koti kaupungin laidalla -blogin














3/29/2014

Esittelyssä: Puistolassa


Puistolassa -blogi löytyy osoitteesta

http://villaharakanpesa.blogspot.fi





BLOGGAUS 


Miten kaikki alkoi?

- Puistolassa on itse asiassa kolmas blogini, jonka aloitin keväällä 2012, kun päätimme ostaa mieheni vanhempien talon ja aloimme remontoimaan sitä. 


Mitä blogistasi löytyy?

- Blogi alkoi remontti-ja sisustussuunnitelmilla, eteni niiden toteutukseen ja nykyisin se täyttyy sisustuksesta, DIY-jutuista, käsitöistä ja muistamisen arvoisista hetkistä.


Parasta bloggaamisessa on...

- Vuorovaikutus lukijoiden kanssa, ideoiden jakaminen ja saaminen, sekä itselle kuvien kera tallentuvat muistot. On hienoa päästä jakamaan ajatuksia muiden samoista asioista kiinnostuneiden kanssa, jos kotiväki ei enää jaksa innostua maljakon paikan miettimisestä tai sohvan siirtelystä.


Miten aiot blogiasi kehittää, millainen visio sinulla on blogisi suhteen?

- Haluan jatkaa samoilla linjoilla kuin aiemminkin, eli kirjoittaa ja kuvata niitä asioita, mitkä sillä hetkellä kiinnostavat. Remontti alkaa olla loppusuoralla, mutta nyt innostaa kaikenlainen näpertely ja tuunaus. Ja sisustushan meillä muuttuu jatkuvasti, tuuliviiri kyllästyy nopeasti samoihin näkymiin.






KOTI, SISUSTAMINEN JA OMA TYYLI


Millaisesta kodista bloggaat?

- Kotimme on vuonna 1989 mieheni vanhempien, arkkitehdin suunnitelmien mukaan, pitkästä tavarasta rakentama 2-kerroksinen omakotitalo koillis-Helsingissä. Talossa ennen olleet graniittilattiat ja seinien sekä katon mäntypaneelit on muutettu valkoisiksi. Saimme taloon hurjasti valoa ja aavaruuden tuntua lisää.

Keittiön uusimme kokonaan, teetimme täyden kylpyhuoneremontin saunoineen ja portaatkin vaihdettiin. Tulevana kesänä on edessä terassien rakennus ja pihan laitto. Talo on nyt meidän näköisemme ja viihdymme siinä varmasti pitkään.


Suurin ahaa-elämyksesi sisustamisen suhteen? 

- Ihan tällainen perusjuttu, eli valkoisen pohjan kanssa on helppo vaihtaa ilmettä fiiliksen, vuodenajan tai trendin mukaan hyvin pienellä vaivalla sisustustekstiilejä, koriste-esineitä ja tauluja vaihdellen.


Millainen oma tyylisi on?

- Pidän mustan ja valkoisen kontrastista, mutta pehmennän sitä mielelläni harmaan ja puun eri sävyillä. Innostun eri väreistä kausiluontoisesti, ja käytän niitä satunnaisesti rohkeastikin. Esimerkiksi olohuoneemme suurin seinä on tällä hetkellä liukuvärimaalattu petroolin sävyin. Sekoitan uutta ja vanhaa, Ikeaa ja designia, sekä itsetehtyä yhteen.

Seuraan trendejä, mutta poimin sieltä vain omasta mielestäni ajattomimmat ja iskevimmät jutut. Oikein innostuessani hutejakin tulee ja joku esine saattaa käydä meillä vain piipahtamassa, mutta myyn ne sitten eteenpäin ja mietin seuraavan hankinnan tarkemmin. Kotona tärkeintä on kodikkuus ja oma viihtyvyys.


Jos, niin miten oma tyylisi on muuttunut vuosien varrella?

- Innostun helposti erilaisista jutuista ja olen hieman tuuliviiri makuni suhteen. Meillä on nähty niin sininen, oranssi kuin ruskeakin kausi ja edellinen koti kääntyi maalaisromanttiseen suuntaan. Nyt minulla on sellainen olo, että olen lopultakin löytänyt itseni tyylini suhteen, mutta kokemukseen perustuen mitään en vanno.





Haluatko suositella lukijoille jonkun toisen blogia?


- Seuraan useita hyvin erilaisia blogeja ja kiinnostus aaltoilee vaiheittain. Joskus en jaksa muuta kuin katsoa kauniita ja inspiroivia kuvia, joskus taas luen mieluummin syvällisiä tarinoita elävästä elämästä, joskus jotain siltä väliltä. Suomessa ja maailmalla on blogeja niin paljon, että melkein viikoittain tuntuu löytyvän joku uusi suosikkien listalle. Niistä mitä olen löytänyt, suurimmat tämänhetkiset suosikit löytyvät blogini sivupalkista, mutta lisäksi seuraan montaa muutakin ihanaa blogia.


---


* Tekstin toimitti Tarja Leponiemi / Tarja's Snowland
* Kuvat ovat Puistolassa -blogin